perjantai 21. maaliskuuta 2014

Aika kuluu



Katselin tässä blogiani ja totesin että on mennyt hetki ilman kirjoittamista. Ei kyse ole siitä etteikö olisi ollut aiheita, kyse on enemmänkin siitä että raskaus, synnytys ja nyt pienen vauvan vanhemmuus on tehokkaasti syönyt kaiken ajan.

Nyt sitten tuli hetki jolloin ehtii kirjoittamaan. Lisäksi pohdittavaakin on, nimittäin lääkärini on sitä mieltä että voisi katsoa syksyllä lääkityksen purkamista ja mahdollisesti myös hoitokontaktin purkamista. Tästä on todella ristiriitaiset tunteet. Toisaalta se kuulostaa mahtavalta, voin niin paljon paremmin että tästä voidaan jo puhua. Toisaalta taas olen koko aikuisen ikäni ollut jossain hoitokontaktissa, muutamia parin kuukauden välejä lukuun ottamatta. Miten minä selviän sitten? Entä jos jotain tapahtuu ja tarvitsen sen kontaktin? Ja outoa kyllä, entä jos minusta onkin "normaaliin" elämään?
Hämmentää, kauhistuttaa, kiinnostaa, pelottaa, jännittää... Niin paljon tunteita.
Ehkä eniten herättää ajatuksia kysymys, mitä vanhempainrahakauden jälkeen? Työttömäksi? Opiskelemaan? Onko minusta siihen? Vuosi sitten en kyennyt olemaan edes kahta tuntia kahtena päivänä viikossa työharjoittelussa. 

Otetaan asia kerrallaan ja aloitetaan työttömyydestä. Se ei kuulosta sinänsä pahalta, työkkärissä tiedetään paikkoja joissa aloittaa varovasti. Tosin valitettavasti välillä siellä tuntuu oleman mentaliteetti että hommia on tehtävä tai karenssia pukkaa. Olen käynyt työkkärin järjestämillä tietotekniikkakursseilla, oppimassa miten nettiä käytetään. Minä joka olen ala-asteelta lähtien käyttänyt tietokonetta. Motivaatio siinä tippuu ja tulee turha olo. Entä jos minusta ei ole tähän ja tulee karenssia? Entä jos siellä ei ymmärretä minun tilannettani?
Ehkä opiskelu sitten, no ensinnäkin syksyllä pitää odottaa seuraavaan kevääseen ennen kuin tulee yhteishaku. Sittenkin nousee kysymys siitä, onko minusta koulunpenkille? Olen kohta 30 ja pelkällä peruskoulupohjalla päätyisin luokkaan jossa olen vanhin. Ei kuulosta motivoivalta. Ja sitten päivien pituus. Miten sen kanssa selviän?
Liikaa kysymyksiä, liian vähän vastauksia. Kaiken tämän lisäksi on sitten tuo perheen uusi tulokas joka vaikuttaa kaikkeen.
Onneksi syksyyn on vielä aikaa ja voin pohtia tilannetta ja kuulostella omaa oloani. Olen varma että tämä selkiytyy kyllä jossain vaiheessa.

Niin ja muuten, se kuntoutustuki jota hain. siitä tuli tosiaan kielteinen päätös joka kerta, valituksesta tuli kielteinen päätös ja nyt sitten homma on viimeisessä kierroksessa valitusoikeudessa. Eipä ole mitään kuulunut ja kohta on vuosi siitä kun ensimmäisen hakemuksen laitoin. Tai itse asiassa taitaa olla jo puolitoista vuotta kohta. Huh.