Voi hallitus minkä teit. (Disclaimer; seuraava teksti tulee
olemaan hyvinkin synkkää)
Kello on puoli kaksi yöllä, huomaan yhä olevani koneella ja
itkeväni. Miksi? Koska tänään hallitus on leikannut, leikannut ja leikannut
lisää. Minä osun monessa kohtaa siihen leikkaukseen.
Tänään tuntuu että en ole yhteiskunnan silmissä minkään
arvoinen, että ihan oikeasti olisi ollut parempi että olisin silloin
12-vuotiaana onnistunut tappamaan itseni.
Olemme juuri ja juuri keskituloinen perhe, mutta kuinka
kauan? Missä kohtaa nämä päätökset tiputtavat meidät tilanteeseen jossa mitään
ylimääräistä ei osteta? Jo nyt näitä tilanteita tulee jos auto hajoaa tai tulee
muuta isompaa ostettavaa kerralla.
Minulla alkaa ehkä kuntoutus tammikuussa, siitä ei ole
tullut päätöstä. Herää vain kysymys että mitä sitten sen jälkeen? Opiskelemaan?
Onko silloin enää mitään tukia opiskelijoille? Vai pitääkö silloin sitten
minunkin maksaa lukukausimaksuja? Työttömäksi? No näillä näkymin silloinkaan ei
saa rahaa. Ideoita yrittämiseen olisi, mutta tässä tilanteessa helvetti jäätyy
ennen kuin minä alan yrittäjäksi. Ei jää paljoa vaihtoehtoja, jonnekin töihin
missä ei tarvita mitään tutkintoa. Jonnekin missä olo todennäköisesti taas
huonontuu ja romahtaa. Työttömäksi? No, jollei Helsinki pidä lupaustaan olla
välittämättä eduskunnan sanomisista niin silloin Hattiwatti menettäisi
päivähoitopaikkansa.
Minä kuulun ilmeisesti niihin joita ei haluta. Yli
30-vuotias pitkäaikaissairas joka on yhä kuntoutumassa. Ei koulutusta, ei
opiskeluja takana, ei kokemusta töistä. Ei tietoa milloin on kykenevä
opiskelemaan tai töihin. Syö lääkkeitä pysyäkseen elossa. Lapsi joka tarvitsee
päivähoitoa ja pitäisi myöhemmin kouluttaa yhteiskunnan varoin.
Tiedättekö mitä minä tällä hetkellä pelkään? Sitä että J
menettää työpaikkansa. Se ei ole todennäköistä tällä hetkellä, mutta jos niin
kävisi tulot tippuisivat liikaa. Siinä kohtaa jouduttaisiin oikeasti miettimään
että kumpi aikuisista jää ilman uusia talvitakkeja tai vastaavia vai jätetäänkö
minun lääkkeeni ostamatta.
En suunnattomasti seuraa politiikkaa ja tämä vuosi on
muistuttanut minua todella paljon että miksi en. Onnellisia ovat tietämättömät.
Pakko sitä on yrittää nukkua. Pakko jaksaa, minähän yritän
kasvattaa lapsesta tulevaisuutta. Vaan onko sitä enää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti