Katselin tässä blogiani ja totesin että on mennyt hetki
ilman kirjoittamista. Ei kyse ole siitä etteikö olisi ollut aiheita, kyse on
enemmänkin siitä että raskaus, synnytys ja nyt pienen vauvan vanhemmuus on tehokkaasti
syönyt kaiken ajan.
Nyt sitten tuli hetki jolloin ehtii kirjoittamaan. Lisäksi
pohdittavaakin on, nimittäin lääkärini on sitä mieltä että voisi katsoa
syksyllä lääkityksen purkamista ja mahdollisesti myös hoitokontaktin
purkamista. Tästä on todella ristiriitaiset tunteet. Toisaalta se kuulostaa
mahtavalta, voin niin paljon paremmin että tästä voidaan jo puhua. Toisaalta
taas olen koko aikuisen ikäni ollut jossain hoitokontaktissa, muutamia parin
kuukauden välejä lukuun ottamatta. Miten minä selviän sitten? Entä jos jotain
tapahtuu ja tarvitsen sen kontaktin? Ja outoa kyllä, entä jos minusta onkin
"normaaliin" elämään?
Hämmentää, kauhistuttaa, kiinnostaa, pelottaa, jännittää...
Niin paljon tunteita.
Ehkä eniten herättää ajatuksia kysymys, mitä
vanhempainrahakauden jälkeen? Työttömäksi? Opiskelemaan? Onko minusta siihen?
Vuosi sitten en kyennyt olemaan edes kahta tuntia kahtena päivänä viikossa
työharjoittelussa.
Otetaan asia kerrallaan ja aloitetaan työttömyydestä. Se ei
kuulosta sinänsä pahalta, työkkärissä tiedetään paikkoja joissa aloittaa
varovasti. Tosin valitettavasti välillä siellä tuntuu oleman mentaliteetti että
hommia on tehtävä tai karenssia pukkaa. Olen käynyt työkkärin järjestämillä
tietotekniikkakursseilla, oppimassa miten nettiä käytetään. Minä joka olen ala-asteelta
lähtien käyttänyt tietokonetta. Motivaatio siinä tippuu ja tulee turha olo.
Entä jos minusta ei ole tähän ja tulee karenssia? Entä jos siellä ei ymmärretä
minun tilannettani?
Ehkä opiskelu sitten, no ensinnäkin syksyllä pitää odottaa
seuraavaan kevääseen ennen kuin tulee yhteishaku. Sittenkin nousee kysymys
siitä, onko minusta koulunpenkille? Olen kohta 30 ja pelkällä
peruskoulupohjalla päätyisin luokkaan jossa olen vanhin. Ei kuulosta
motivoivalta. Ja sitten päivien pituus. Miten sen kanssa selviän?
Liikaa kysymyksiä, liian vähän vastauksia. Kaiken tämän
lisäksi on sitten tuo perheen uusi tulokas joka vaikuttaa kaikkeen.
Onneksi syksyyn on vielä aikaa ja voin pohtia tilannetta ja
kuulostella omaa oloani. Olen varma että tämä selkiytyy kyllä jossain
vaiheessa.
Niin ja muuten, se kuntoutustuki jota hain. siitä tuli
tosiaan kielteinen päätös joka kerta, valituksesta tuli kielteinen päätös ja
nyt sitten homma on viimeisessä kierroksessa valitusoikeudessa. Eipä ole mitään
kuulunut ja kohta on vuosi siitä kun ensimmäisen hakemuksen laitoin. Tai itse
asiassa taitaa olla jo puolitoista vuotta kohta. Huh.
