Laulu jota vihaan.

Aion nyt tunnustaa sen. Vihaan, siis todella vihaan, Leevi & Leavingsin laulua "Sopivasti lihava".
Tämän takia:

”Minä sinulle tehdä jos saisin
sitä mitä silloin en kehdannut kysyäkään
rinnoista sua puristaisin
kun ei ne piilossa tahtoneet pysyäkään
sä olit sopivasti lihava”

Minä olen lihava, mutta minulla on pienet rinnat. Ja käytän oikean kokoisia vaatteita. Itse asiassa suurin osa lihavista pyrkii peittämään kaiken mahdollisen, koska kadulla saa katseita jos on pukeutunut liian tiukkaan tai niukkaan.

”Sinä typerä olla saat
kanamainen, hölmö nainen
sun turha on luulla
mun tahtovan kuulla
jotain järkevää”

Kiitos vaan, eli olen jonkinlainen fetissi. Ei mitään väliä, mitä ajattelen, itse asiassa parempi jos en ajattele ollenkaan. Yhteiskunta toitottaa sitä, että lihavan tulee olla älykäs ja ”sisäisesti kaunis”. Eivätkä miehet jotka pitävät lihavista ole normaaleja. Laulun mies ei hae siis kumppania, vaan pumpattavaa Barbaraa (lihavaa sellaista).

”Ne sinun muotosi kurvikkaat
saivat aikaan valtavan paineen
kun päällesi puskin
niin muu oli tuskin
yhtä tärkeää”

Kuten sanottu, se pumpattava Barbara olisi laulajalle sopivampi kuin oikea nainen. Jotenkin tästä nousee minulla mielikuva että tosiaan mikään muu ei ollut yhtä tärkeää kuin sen paineen helpottaminen. Elikkä naisen omat tunteet ja mukavuus eivät olleet tärkeitä.

”Se nainen unissani liihottaa
se lähes sadan kilon keijukainen
Muodokas kyllä, kun ei vaatteita yllä
ole ollenkaan”

Ensinnäkin, tämän kokoiset naiset eivät liihota. Ihan oikeasti, se vaatisi sellaisen vaijeri viritelmän että oksat pois. Lisäksi korvaan sattuu oikeasti tuo ”lähes sadan kilon”, mitähän me yli sadan kilon ollaan sitten. Lisäksi isompana on vaikea olla olematta muodokas, harvemmin sillä Venusmaisella tavalla. Tämän kokoiselle muodokas tuppaa tarkoittamaan vatsamakkaraa, alleja ja läskiä reisiä. Ei sitä yleensä muodokkaalla tarkoiteta.

Laulun tuntevat tietävät että välini jäi yksi säkeistö, ihan sen takia että koko laulussa se on ainoa joka ei pistä vihaksi. Ollenkaan.

Yleensäkin minua ärsyttää se, että tämä laulu on taidettu tarkoittaa ylistykseksi. Ajatukseksi että isokin voi olla haluttava. Jotenkin vain minusta koko laulu on likainen, siinä ei sinänsä puhuta mitään haluttavuudesta vaan se menee suoraan kiiman puolelle. Ja anteeksi vaan, mutta se ei ole kovin kaunista.

Laulun nimikin jo nostaa niskavillat pystyyn ”sopivasti Lihava”, eli jos olet lihava niin pidä huoli että olet tietyllä tavalla lihava jotta sinut voidaan hyväksyä.

Kiitos ja kiitos ei.

Haluan korostaa että tämä on minun mielipiteeni ja tulkintani, jos pidätte ks. laulusta hyvä teille. Minä en.

Kirje huomisen minälle.

Muista tämä päivä. Muista miltä tuntui kun asiat olivat täysin järjestyksessä. Kun huomisen murheet tuntuvat siltä, että ne tulevat ajallaan ja menevät ajallaan. Kaikki on tasapainossa.

Muista tämä tunne kun ei voi lakata hymyilemästä vaikka tietää että epäilykset ja turhautuminen tulee vielä. Eikä sillä ole suurta väliä, se kuuluu asiaan. Muista tämä lämmin tunne sisällä ja rauhallisuus, se miltä tuntuu olla sopusoinnussa itsensä kanssa.

Muista kuinka asiat ovat perspektiivissä. Huomisen kriisi voi tuntua maailmanlopulta, mutta se ei ole sitä. Jos ehdit jälkikäteen kauhistella, että maailma loppuu mokaasi. Niin ei se loppunut, muuten et olisi kauhistelemassa sitä.

Tulevaisuus on epävarma. Kuitenkin siinä on varmaa, tulee huonoja ja hyviä päiviä. Tulee kriisejä ja tulee onnellisuutta. Muista, jos et ole koskaan ollut onneton, et tiedä miltä tuntuu olla onnellinen.

Muista kaikki ne joita rakastat.

Masennus paradoksi.

Puhuin tänään terapeuttini kanssa ajatuksistani ja tällainen tuli esiin:

”Koska kiusaajani ja raiskaajani eivät todennäköisesti enää muista minua ja/tai tapahtumia on minun muistettava ne. Sillä jos minä unohdan, kukaan ei enää muista niitä ja näin ollen niitä ei siis tapahtunut. Ja tämä tarkoittaisi että kaikki olivat alusta asti oikeassa, minä vain kuvittelin kaiken ja olen laiska paska.”

Näin. Siinä on ajatuksieni pahin paradoksi.

Mieluummin siis koen huonoa omatuntoa ja pahaa oloa kuin unohdan ja, noh, olen se laiska ja paska ihminen. Tai oikeastaan pahempaa, teeskentelijä. Toisaalta minun pitäisi jossain vaiheessa kyetä hyväksymään kipeä fakta, että olen uhri.

Uhri.

Se on sana johon latautuu paljon. Siihen latautuu avuttomuus, kykenemättömyys muuttaa asiaa ja selviytyminen hengissä, Sekä kontrollin menettäminen. Se on pahinta siinä että on uhri.

Odotan sen lapsen ja nuoren joka tapahtumien aikaan olin osaavan toimia kuin tämä ihminen joka nyt olen. Ikään kuin silloin voisi nähdä mitä tulevaisuus tuo tulessaan. Miten paljon helpompaa on täältä tulevaisuudesta sanoa, että olisi pitänyt nähdä ettei se lopu, vaikka koetin muuttua näkymättömäksi. Silloin se toimi, hetken. Sitten se taas jatkui, ehkä pahempana kuin koskaan. Tulevaisuuden minäni sättii menneisyyden minääni siitä, että tämä meni hautausmaalle yksin ja kulki alikulkukäytävän kautta vaikka vähän matkan päässä olisi ollut isompi väylä. Sättimiset tulevat myös siitä että bussikortilla ei ollutkaan tarpeeksi rahaa ja piti kävellä Vantaalta Helsingin puolelle bussipysäkille.

Jotenkin on helpompaa olla syyllinen kuin uhri.

Silti.

Minä olen uhri. Minä olen selviytyjä. Nyt kun vielä uskoisin sen itsekin.

Ja nyt, minä menen juomaan teetä ja ompelemaan pehmolohikäärmeen kasaan.

Blogi-haaste.

1. Kiitä ja linkitä bloggaajaa, joka antoi haasteen sinulle.

Cat siis kyseessä, kiitos. Ja hänen bloginsa on Kotiompelijattaren päiväkirja.

2. Valitse viisi blogia, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro haasteesta heille jättämällä kommentti asiasta heidän blogiinsa.

Tiedättekö mitä… Minä seuraan vain kolmea blogia, Catin, Neil Gaiman ja Project Unbreakablea, niin noh.. Ensimmäinen on jo haastettu, toisella ja kolmannella on hieman hyli 200 lukijaa.

3. Kopio tunnus blogiisi.

4. Vastaa haasteen mukana tuleviin kysymyksiin.

Viisi asiaa joita tarvitset päivittäin:

1. Bussilippu.

2. Kännykkä.

3. Teenkeitin.

4. MP3-soitin

5. Cthulhu-pehmo.

Viisi kirjaa joita suosittelet muille:

1. Tolkienin tuotanto.

2. Lovecraftin tuotanto.

3. Lue joku Torey Haydenin kirjoista.

4. Ville Ruotsalaisen Häirikkötehdas.

5. Neil Gaimanin Sandman.

Viisi materialistista joululahjatoivetta:

1. Säädettävä sovitusnukke.

2. Kantele.

3. Teollisuus ompelukone.

4. Lohikäärmereppu.

5.  Palapelejä.

Viisi paikkaa jossa haluaisit käydä:

(Nyt meni vaikeaksi, listata vain viisi..)

1. Stonehenge

2. Venetsia

3. Irlanti

4. Machu Picchu

5. Ranska

Viisi adjektiivia jotka kuvaavat sinua:

(Laitan nämä niin, että ensin on se miten yleensä kuvaan itseänä sitten tulee se miltä yleensä tuntuu)
1. Empaattinen / Osaamaton.

2. Iloinen /Surullinen.

3. Huolehtiva / Pelokas.

4. Blondi (Aika ajoin monin tavoin) /Huonolla tavalla.

5. Innostuva / Päämäärätön.

Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa:

1. Maksalaatikossa joko on rusinoita, tai sitten ei ole.

2. Ei ole olemassa kultaista sääntöä, se on kultainen sääntö.

3. Älä tee muille, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän.

4.Jokainen askel vie eteenpäin.

5.Matka on yhtä tärkeä kuin päämäärä.

Viisi lempiruokaasi:

1. Friteeratut katkaravut hapanimeläkastikkeessa.

2. Jäätelö. (Se on ruokaa!)

3. Pitsa.

4. Kanawokki.

5. Englantilainen aamiainen.

Raha ja sen puute.

Tili näyttää taas nätisti nollaa. Ja säästötilillä on huimat 4,03 euroa. Pitää nyt vähän tänne jäsentää miten näin on käynyt.

Eli ensin lääkäri suositteli kongitiivisanalyyttistä psykoterapiaa. Ja minähän etsin itselleni psykologin ja aloitin terapian. Syyskuussa 2011. Samalla haettiin tukea, että Kela maksaisi nuo. Nimittäin 70 euroa kaksi kertaa viikossa on aika paljon.

Kela ilmoitti (lyhennettynä ja selkeytettynä) että olen liian sairas. Minun ei katsota hyötyvän tästä. Kestin kolme kierrosta tätä ja valitukset päälle.

Noh. Lääkäriin sitten kysymään mitä seuraavaksi tehdään. Lääkäri ei tiedä mitä muuta tarjota kuin sairaslomaa. Koska olen käyttänyt sairaslomani, pitää hakea minut hakea kuntoutustukea (Tunnetaan myös osa-aikaisena työkyvyttömyyseläkkeenä). Tämä tapahtui huhtikuussa 2012. Puolen vuoden pätkä tuli ja laitetaan Kelaan hakemus.

Kela ilmoittaa (jälleen selkeytettynä) että olen liian terve. Valitusta kehiin, puoli vuotta kuluu, päätöstä ei kuulu. Menen lääkärille kysymään että mitäs nyt? Lokakuusta lääkäri sitten laittoi vuoden lisää ja minä laitan hakemuksen Kelaan. Kela ilmoittaa että se katsoo alkuperäisen hylkäävän olevan yhä voimassa (mikään kun ei ole muuttunut) ja lähettävänsä paperit eteenpäin muutoksenhakulautakuntaan.

Ei sinänsä mitään, mutta kun tuossa kohtaa ollut jo yli puoli vuotta ilman minkäänlaisia tuloja. Tekee muuten kauheita ihmisen itsetunnolle. Hyvänä esimerkkinä se kun tarvitsin uudet housut. Minä, 28-vuotias jouduin pyytämään äidiltäni rahaa siihen.

Haluatteko tietää miten tämä vielä pahenee? No, soitin tammikuun lopussa muutoksenhakulautakuntaan, kyselin että kauankohan tuota pitää vielä odottaa. Kun vuoden alusta saisin työmarkkinatukea jos saisin kieltävän päätöksen. Sanotaan että työttömyys ei huvita, kun en usko kykeneväni töihin ja työkkäri tuskin arvostaa sitä että en voi ottaa töitä vastaan.

Arvatkaapa kauanko on tällä hetkellä jono Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa?

Vuoden.

12 kk.

Jep. Tuo oli minunkin reaktioni.

Sain lopultakin sen verran aikaa, että laitoin eduskunnan oikeusasiamiehelle asiasta mailia, pyysin selvittämään tai laittamaan asiaa eteenpäin niille joille se kuuluu. Minulla sentään on mies jonka tulilla voidaan elää, mutta tiedän ihmisiä joilla tekee todella tiukkaa tämän odotuksen takia.

Joten, nyt siis olen syyskuuhun 2013 saakka epätietoinen siitä saanko eläkettä vai en. Ajattelin metsästää koko masennuksen historiani eri sairaaloista ja lähettää sen sinne lautakuntaan.

Ei tämä kyllä tästä kauheasti jäsentynyt, nousi vain armoton potutus. Tosin ainakin se on nyt ylhäällä ja järkevässä muodossa.