Masennus paradoksi.

Puhuin tänään terapeuttini kanssa ajatuksistani ja tällainen tuli esiin:

”Koska kiusaajani ja raiskaajani eivät todennäköisesti enää muista minua ja/tai tapahtumia on minun muistettava ne. Sillä jos minä unohdan, kukaan ei enää muista niitä ja näin ollen niitä ei siis tapahtunut. Ja tämä tarkoittaisi että kaikki olivat alusta asti oikeassa, minä vain kuvittelin kaiken ja olen laiska paska.”

Näin. Siinä on ajatuksieni pahin paradoksi.

Mieluummin siis koen huonoa omatuntoa ja pahaa oloa kuin unohdan ja, noh, olen se laiska ja paska ihminen. Tai oikeastaan pahempaa, teeskentelijä. Toisaalta minun pitäisi jossain vaiheessa kyetä hyväksymään kipeä fakta, että olen uhri.

Uhri.

Se on sana johon latautuu paljon. Siihen latautuu avuttomuus, kykenemättömyys muuttaa asiaa ja selviytyminen hengissä, Sekä kontrollin menettäminen. Se on pahinta siinä että on uhri.

Odotan sen lapsen ja nuoren joka tapahtumien aikaan olin osaavan toimia kuin tämä ihminen joka nyt olen. Ikään kuin silloin voisi nähdä mitä tulevaisuus tuo tulessaan. Miten paljon helpompaa on täältä tulevaisuudesta sanoa, että olisi pitänyt nähdä ettei se lopu, vaikka koetin muuttua näkymättömäksi. Silloin se toimi, hetken. Sitten se taas jatkui, ehkä pahempana kuin koskaan. Tulevaisuuden minäni sättii menneisyyden minääni siitä, että tämä meni hautausmaalle yksin ja kulki alikulkukäytävän kautta vaikka vähän matkan päässä olisi ollut isompi väylä. Sättimiset tulevat myös siitä että bussikortilla ei ollutkaan tarpeeksi rahaa ja piti kävellä Vantaalta Helsingin puolelle bussipysäkille.

Jotenkin on helpompaa olla syyllinen kuin uhri.

Silti.

Minä olen uhri. Minä olen selviytyjä. Nyt kun vielä uskoisin sen itsekin.

Ja nyt, minä menen juomaan teetä ja ompelemaan pehmolohikäärmeen kasaan.

Blogi-haaste.

1. Kiitä ja linkitä bloggaajaa, joka antoi haasteen sinulle.

Cat siis kyseessä, kiitos. Ja hänen bloginsa on Kotiompelijattaren päiväkirja.

2. Valitse viisi blogia, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro haasteesta heille jättämällä kommentti asiasta heidän blogiinsa.

Tiedättekö mitä… Minä seuraan vain kolmea blogia, Catin, Neil Gaiman ja Project Unbreakablea, niin noh.. Ensimmäinen on jo haastettu, toisella ja kolmannella on hieman hyli 200 lukijaa.

3. Kopio tunnus blogiisi.

4. Vastaa haasteen mukana tuleviin kysymyksiin.

Viisi asiaa joita tarvitset päivittäin:

1. Bussilippu.

2. Kännykkä.

3. Teenkeitin.

4. MP3-soitin

5. Cthulhu-pehmo.

Viisi kirjaa joita suosittelet muille:

1. Tolkienin tuotanto.

2. Lovecraftin tuotanto.

3. Lue joku Torey Haydenin kirjoista.

4. Ville Ruotsalaisen Häirikkötehdas.

5. Neil Gaimanin Sandman.

Viisi materialistista joululahjatoivetta:

1. Säädettävä sovitusnukke.

2. Kantele.

3. Teollisuus ompelukone.

4. Lohikäärmereppu.

5.  Palapelejä.

Viisi paikkaa jossa haluaisit käydä:

(Nyt meni vaikeaksi, listata vain viisi..)

1. Stonehenge

2. Venetsia

3. Irlanti

4. Machu Picchu

5. Ranska

Viisi adjektiivia jotka kuvaavat sinua:

(Laitan nämä niin, että ensin on se miten yleensä kuvaan itseänä sitten tulee se miltä yleensä tuntuu)
1. Empaattinen / Osaamaton.

2. Iloinen /Surullinen.

3. Huolehtiva / Pelokas.

4. Blondi (Aika ajoin monin tavoin) /Huonolla tavalla.

5. Innostuva / Päämäärätön.

Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa:

1. Maksalaatikossa joko on rusinoita, tai sitten ei ole.

2. Ei ole olemassa kultaista sääntöä, se on kultainen sääntö.

3. Älä tee muille, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän.

4.Jokainen askel vie eteenpäin.

5.Matka on yhtä tärkeä kuin päämäärä.

Viisi lempiruokaasi:

1. Friteeratut katkaravut hapanimeläkastikkeessa.

2. Jäätelö. (Se on ruokaa!)

3. Pitsa.

4. Kanawokki.

5. Englantilainen aamiainen.

Raha ja sen puute.

Tili näyttää taas nätisti nollaa. Ja säästötilillä on huimat 4,03 euroa. Pitää nyt vähän tänne jäsentää miten näin on käynyt.

Eli ensin lääkäri suositteli kongitiivisanalyyttistä psykoterapiaa. Ja minähän etsin itselleni psykologin ja aloitin terapian. Syyskuussa 2011. Samalla haettiin tukea, että Kela maksaisi nuo. Nimittäin 70 euroa kaksi kertaa viikossa on aika paljon.

Kela ilmoitti (lyhennettynä ja selkeytettynä) että olen liian sairas. Minun ei katsota hyötyvän tästä. Kestin kolme kierrosta tätä ja valitukset päälle.

Noh. Lääkäriin sitten kysymään mitä seuraavaksi tehdään. Lääkäri ei tiedä mitä muuta tarjota kuin sairaslomaa. Koska olen käyttänyt sairaslomani, pitää hakea minut hakea kuntoutustukea (Tunnetaan myös osa-aikaisena työkyvyttömyyseläkkeenä). Tämä tapahtui huhtikuussa 2012. Puolen vuoden pätkä tuli ja laitetaan Kelaan hakemus.

Kela ilmoittaa (jälleen selkeytettynä) että olen liian terve. Valitusta kehiin, puoli vuotta kuluu, päätöstä ei kuulu. Menen lääkärille kysymään että mitäs nyt? Lokakuusta lääkäri sitten laittoi vuoden lisää ja minä laitan hakemuksen Kelaan. Kela ilmoittaa että se katsoo alkuperäisen hylkäävän olevan yhä voimassa (mikään kun ei ole muuttunut) ja lähettävänsä paperit eteenpäin muutoksenhakulautakuntaan.

Ei sinänsä mitään, mutta kun tuossa kohtaa ollut jo yli puoli vuotta ilman minkäänlaisia tuloja. Tekee muuten kauheita ihmisen itsetunnolle. Hyvänä esimerkkinä se kun tarvitsin uudet housut. Minä, 28-vuotias jouduin pyytämään äidiltäni rahaa siihen.

Haluatteko tietää miten tämä vielä pahenee? No, soitin tammikuun lopussa muutoksenhakulautakuntaan, kyselin että kauankohan tuota pitää vielä odottaa. Kun vuoden alusta saisin työmarkkinatukea jos saisin kieltävän päätöksen. Sanotaan että työttömyys ei huvita, kun en usko kykeneväni töihin ja työkkäri tuskin arvostaa sitä että en voi ottaa töitä vastaan.

Arvatkaapa kauanko on tällä hetkellä jono Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa?

Vuoden.

12 kk.

Jep. Tuo oli minunkin reaktioni.

Sain lopultakin sen verran aikaa, että laitoin eduskunnan oikeusasiamiehelle asiasta mailia, pyysin selvittämään tai laittamaan asiaa eteenpäin niille joille se kuuluu. Minulla sentään on mies jonka tulilla voidaan elää, mutta tiedän ihmisiä joilla tekee todella tiukkaa tämän odotuksen takia.

Joten, nyt siis olen syyskuuhun 2013 saakka epätietoinen siitä saanko eläkettä vai en. Ajattelin metsästää koko masennuksen historiani eri sairaaloista ja lähettää sen sinne lautakuntaan.

Ei tämä kyllä tästä kauheasti jäsentynyt, nousi vain armoton potutus. Tosin ainakin se on nyt ylhäällä ja järkevässä muodossa.

Rouva Schrödingerin vatsa.

Tämä teksti perustuu ajatukseen Schrödingerin kissasta. Ne joille tämä on tuntematon käsite, klikatkaa tätä.

Olen siis pohdiskellut tässä erästä larppia varten ja tämän uuden rouvan statukseni ansiosta raskautta. Ja olen selvitellyt asioita. Törmäsin outoihin numero yhdistelmiin kuten rv 19+2. Mitäh? Eikös se ole vain että rv 19 ja sillä hyvä, Vaan eipä näin olekaan! Nimittäin kuukautisten välissä nainen joka harrastaa suojaamatonta seksiä voi olla raskaana. Tämä ei näy testeissä ja ainoa asia mikä todistaa päin vastaista on seuraavat kuukautiset. Eli nainen on ja ei ole tässä välissä raskaana. Voila! Rouva Schrödingerin vatsa!

Lisäksi tänään tuli soitettua Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan. Minulla kun on se osa-aikainen työkyvyttömyyseläke vetämässä. Arvatkaapa kauanko niillä on tuo jono. Vuoden. Pääsen nopeammin kunnalliseen lääkäriinkin. Huoh.

Mutta, Erittäin Hyvää Vuotta 2013 Teille Jotka Luette Tätä.

Syksy päättyy.

Ylihuomenna on joulukuu. Olen selvinnyt syksystä. Täytyy myöntää etten ole ihan varma miten osasta tuli selvittyä. On ollut aivan mahtavia hetkiä, kuten häät, ja sitten on ollut pari todella pahaa juttua.

Viime viikkoina painajaiset ovat pahentuneet, enää en herää siihen kun uhkaaja tarttuu olkapäähän. Olen pari kertaa jopa nähnyt unessa raiskaukseni. On väsyttävää kun tietää, että tarvitsee unta. Mutta toisaalta painajaiset ovat pahentuneet niin, ettei tahdo nukkua. Pysyn valveilla. Koetan päästä tilaan jossa en näkisi unia, tai ainakaan muistaisi niitä.

Hämmentävää kyllä, valveilla ollessani unet eivät enää muistu yhtä hyvin. Tiedän nähneeni kaiken hyvin tarkasti unissani, muistaneeni joka sanan, mutta valveilla se tavallaan katoaa. Tai se on väärä ilmaisu, haipuu. Samalla tavalla kuin normaali uni, muistat osan selkeästi ja osaa et. Kuitenkin kyseessä on minun muistoni. Osa minusta haluaisi pitää ne kaapissa visusti lukittuina, osa minusta huutaa sitä että muistaisin. En tiedä kumpi pelottaa enemmän. Haluan ja en halua muistaa. Monimutkaista.

 

Torikokoukseen tulee muuten kaksi lisähahmoa:

Super-Minä, hän osaa kaiken ja tietää kaiken ja ei koskaan, KOSKAAN, epäonnistu. Kaikki on mustavalkoista, joko minä olen hyvä ja onnistun kaikessa kuten hän tai sitten minä en ole mitään. Hän ei ymmärrä yksinkertaisesti miten minä en vaan osaa tai pysty. Totta kai minun pitäisi pystyä, koska hänkin pystyy.

Hiiri ei kuulu eikä usein näykkään. Ja valitettavasti Hiiri on se joka haluaa sanoa vastaan, olla järjen ääni. Jos olen hiljaa ja yksin hiiri tulee esiin kolostaan ja kertoo miten asiat olisi pitänyt tehdä. Mitä hän olisi sanonut niille kaikille, sanonut että minä paranen sitä tahtia kun paranen. Valitettavasti jos joku katsoo Hiiren suuntaan, se pelästyy ja juoksee koloon piiloon.

Tämä jää tänään lyhyeksi. Asiaa on paljon, mutta parin viikon huonot unet alkavat vaikuttaa.